Kaikki tietävät mustikan suotuisat vaikutukset terveyteemme esimerkiksi aivoille. Mutta harvempi tietää, että sama koskee myös mustikan pirteän raikkaan makuisia lehtiä silloin kun ne ovat vielä pehmeitä. Voit popsia niitä sellaisenaan retkellä tai lisätä salaattiin tai hortahakkelukseen. Juhannukset jälkeen lehdistä tulee aika puisevia mutta voit kerätä niitä sen jälkeen kuivuriin ja käyttää teenä. Muista säätää kuivuri max 35 asteeseen tai lehdet tulevat muuten ruskeiksi.

Mustikkaa tapaa aivan koko Suomen alueella saaristoa ja Lappia myöten varjoisissa kangas- ja lehtometsissä. Maistapa myös mustikan kukkia. Ne ovat hurmaavan elegantin makuisia! Lahden hortapuistossa on paljon mustikkaa ja voit kokeilla kukkien makua kun ne ilmestyvät. Siihen sinulla on täällä maan omistajan lupa mutta muuten mustikan lehdet ja kukat eivät kuulu jokamiehenoikeuksien pariin – toisin kuin marjat tietysti.

Laitapa yhtä aikaa suuhusi samaan aikaan löytyviä kuusenkerkkiä ja mustikan lehtiä ja lisää vielä ketunleipääkin joukkoon niin alkaa suussa tapahtua! Voit tehdä tätä komboa myös chutney-tyyppiseksi levitteeksi hunajan avulla.

Tästä yhdistelmästä voit lukea Johanna Räikkösen tekemän pestoreseptin. Se maistuu samaan aikaan osuvan uuden perunan kanssa!

Lehtiä ei ole kuitenkaan syytä syödä liikaa, sillä samoin kuin ketunleivässä, mustikan lehdessä on oksaalihap- poa. Lehdet kannattaa mieluummin kuivata kuin pa- kastaa. Silloin niitä on helppo käyttää myös mainiona teeaineksena.

Mustikan lehtiä on perinteisesti käytetty ruuansulatusvaivojen hoitoon lisäksi niillä on pitkä perinne verensokerin tasapainottajana.

HUOM!
Jos kärsit munuaisongelmista, vältä runsasta mustikan lehtien syömistä niiden sisältämän oksaalihapon vuoksi.

Muista! Voit tulla maistelemaan kaikkia mahdollisia hortaherkkuja maailman hortamekkaan Hollolaan 4.-5.8.2021 kansainvälisesti merkittävimpään joka toinen vuosi Messilän kartanolla pidettävään tapahtumaan: HORTA2021 HOLLOLLA.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.