Kuusenkerkkä jakaa ihmiset leireihin kuten mesiangervo: sitä joko rakastaa tai inhoaa. Kerkät erovat maultaan eri kuusissa, joten jos ensimaistaminen ei tuntunut hyvältä, kurkota toiseen kuuseen! Kerkät eli nuoret vuosikasvaimet ovat kirpeän raikkailta, koska . Mukana on pieni aavistus pihkaisuutta. Kerkkiä voi syödä sellaisenaan ja napsia suuhun vaikka koiran kanssa lenkkeillessä. Niitä voi käyttää myös salaateissa.

Kuusenkerkät sisältävät todella runsaasti C-vitamiinia. Napsi niitä keväällä kulkiessasi ja muista että ne eivät kuulu jokamiehen oikeuksien piiriin, mutta Lahden Hortapuistossa on saatu lupa maistella niitä. Älä ota oksan päässä olevaa kerkkää, koska silloin kasvu häiriytyy ja jätä keräämättä nuorista alle 3 m korkeista kuusista.

Kerkistä haudutettu tee ja niistä tehty hillo ovat hyväksi hengityselimille ja helpottavat yskää ja tuskaista oloa.

Kerkät kannattaa pakastaa, ja heti keräämisen jälkeen aivan sellaisenaan. Kuivaaminen on hankalaa ja pakkaskuivaus on hyvä mutta se ei onnistu kotikonstein. Voit ostaa kaupasta Artic Warriorsin Lapin kuusista kerättyä ja pakastekuivattua kerkkäjauhetta. Ei halpaa mutta hyvä tuote! Voit upottaa kerkkiä talteen myös pehmeään hunajaan.

Yhdistä puolukka ja kuusenkerkkä!

tJouko Kivimetsä kehitti jo yli kymmenen vuotta sitten reseptin, josta on tullut huippusuosittu. Hollolassa sijaitseva Ainoa Winery tekee jopa viiniä tällä reseptillä! Viinitehtaan viinit ovat saaneet ainutlaatuisia palkintoja maailmalla. Suositamme käyntiä tilalla, jos olet käymässä Lahdessa. Paikka on Lahti-Helsinki -tien vieressä.

Lue tarkemmin kuusenkerkkä-puolukka -survoksen teko-ohjeita ja katso video Hortapuisto.fi blogista.

Laita oma hortareseptisi!

Hortapuiston blogissa on jo nyt reseptejä ja jatkossa enemmän. Laita sinäkin omat suosikkihortareseptisi meille! Laita soveltuvasti esim 2 tai 4 hengen annoksen määrät reseptiin ja mielellään kuva valmiista annoksesta ja jos haluat, myös raaka-aineista. Laita materiaali meilillä jouko.kivimetsa@gmail.com ja editoimme sitä julkaisua varten.

Muista! Voit tulla maistelemaan kaikkia mahdollisia hortaherkkuja maailman hortamekkaan Hollolaan 4.-5.8.2021 kansainvälisesti merkittävimpään joka toinen vuosi Messilän kartanolla pidettävään tapahtumaan: HORTA2021 HOLLOLLA. Tänä aloitusvuonna tapahtumaan on vapaa pääsy!